Go to content

Kerrostaloasuntojen ostajien asiakasryhmäluokittelu teollisen puurakentamisen tuotteiden ja palveluiden kehittämiseksi

Puukerrostalorakentamisen käyttäjä- ja asukastarpeiden tutkimus ja aihepiiriä yleisesti koskeva käytännön yhteiskunnallinen keskustelu on toistaiseksi keskittynyt muun muassa siihen, haluavatko ihmiset asua puurakenteisissa taloissa vai haluatko he asua kerrostaloja mieluummin esimerkiksi omakotitaloissa. Asuntojen ostajien näkökulmasta eri vaihtoehtojen houkuttelevuuteen vaikuttavat kuitenkin hyvin monet muut tekijät kuin ainoastaan asumismuoto tai rakennuksen runkomateriaali. Näyttöä on esimerkiksi siitä, ettei ihmisten luokittelu sosio-demograafisten tekijöiden (esim. ikä, sukupuoli, perheen koko) mukaan omakoti-, rivi- tai kerrostaloasujiin ole mahdollista. Samoin on todettu, että eri tyyppisten asuntojen haluttavuuteen vaikuttavat merkittävästi esimerkiksi alueiden maine, lähimiljöön viehättävyys, palvelut sekä se, vastaako asunnon laatutaso ostajan odotuksia.

Hankkeen tavoitteena on tunnistaa asiakaspreferensseihin liittyviä tekijöitä, joihin liittyen yritykset voivat tunnistaa oman liiketoimintansa kannalta tärkeitä asiakasryhmiä sekä kehittää erityisesti näiden tarpeita vastaavia tuotteita ja palveluita. Lisäksi tavoitteena on tarkastella sitä, millaisilla puukerrostalojen suunnitteluprosesseilla ja toteutuksilla erilaisiin asiakastarpeisiin voitaisiin vastata nykyistä paremmin puukerrostalorakentamisen kilpailukyvyn parantamiseksi kerrostaloasuntomarkkinoilla.

Vaasan yliopisto
Katja Lähtinen
Professori
katja.lahtinen@uva.fi
+358 29 449 8306
Status: Käynnissä
Hanke luotu: 4.4.2018
Hanke aloitettu: 4.4.2018
Hanke valmistunut: 4.4.2018
Avainsanat
Asiakasryhmät Kerrostalo Puurakentaminen Suunnittelu Tuote-palvelukonseptit